Kaikkihan sen tietää jo että olen maailmanmestari kun lajina on se että osaa tehdä kaikkea muuta kun sitä mitä pitäisi. Samalla kun tässä sunnuntai illan riennoksi täyttelen sts:n papereita ajattelin myös tulla vähän postailemaan. Ideana nyt oli paljastaa muutama asia lisää itsestäni ja siitä sitten syntyikin 30 things that you propaply didnt know about be. Tunnustusten/asioiden joukosta löytyy varmasti asioita jotka osan jo moni tiesi ja varmaan myös varmasti ainakin muutama uusi.
Enjoy
AND THATS WHO I AM
Mukavaa viikkoa kaikille :)
My year in U.S.A
Smile, you live only once.
23. syyskuuta 2012
9. syyskuuta 2012
I´m back
Nyt on sitten taas aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata elävien kirjoihin.
Suomeen paluustani on siis jo yli kaksi kuukautta tai voisihan kai sitä sanoa että kohta jo melkein kolme kuukautta...(APUA) Jostain syystä ei vaan ole tullut ehdittyä kirjoittaa edes muutamaa sanaa mutta hei IM ALIVE.
Tulin takaisin Suomeen siis kesäkuun 18. päivä jonka jälkeen vietin muutaman päivän horroksessa ja sitten alkoikin loputon junissa ja autossa istuminen. Kesällä en siis ehtinyt paljoakaan viettämään aikaa kotona taikka totuttelemaan takaisin normaaliin elämääni täällä Suomessa. Kesä meni kiertäessä ympäri Suomea kavereita kattomassa ja tapahtumissa ja festareilla poiketen. Nähtyä tuli ainakin Helsinki, Lahti , Jyväskylä, Pori , Rauma, Oulu....and it goes on and on and on....
No ennen ku sitä ees tajus et nyt ollaan takaisin Suomen mantereella olikin aika palata jo takaisin kouluun. Ensimmäinen viikko siäkin meni vielä ihan hyvin vanhoja kavereita nähdessä kunnen todellisuus iski oikein olan takaa. Nytten alkaa olla ensimmäinen koeviikko käsillä ja tämä nainen on ainakin unohtanut täysin opiskelu taidot ja motivaation....
Asiaa nyt ei välttämättä ainakaan auta se että lukion osalta tästä vuodesta on tulossa hullu (miksi voi miksi olen valinnut näin monta kurssia) ja että olen kalenterini muutenkin buugannut aivan täyteen tärkeää ja vähemmän tärkeää ohjelmaa....
Nyt voin sanoa että elämä on palautunut takaisin "normaaliksi" tai ainakin sellaiseksi millaista tää mun ns. suomi elämäni on aina ollut. Henkilökohtaisesti voin sanoa että mulle kulttuurishokki on ollut paljon suurempi takaisin tullessa kun ikinä Jenkkeihin mennessä. Tosiaan nyt sitä vasta alkaa palauttaa mieleen millasta tää elämä tääl on mitä pitäis tehä. Nyt vasta kolmen kuukauden "sopeutumisen" jälkeen oikeesti ymmärtämään mitä kaikkea tapahtu viime vuonna ja miten se on ylipäätään vaikuttanut muhun. Kuiteenkin viime vuonna on tapahtunut niin paljon asioita joita kukaan ei tuu ikinä ymmäätämään tai sitä kuinka ne on vaikuttanu muhun.
Yks asia mikä on tehny takaisin soputumisesta paljon vaikeampaa ja toisaalta helpompaa on se että ihmiset pakottaa mua olemaan se henkilö mikä mä olin vuos sitten kun lähdin. Se vaikka kuinka olisin muuttunut viime vuoden aikana nyt kaikki olettavat mun oleman aivan samanlainen kun ennenkin ja änkevät mut takaisin siihen muottiin.
Voin sanoa että on niin outoa kuinka kaikki voi olla niin samanlaista kuin vuosi sitten ennen lähtöä mutta samalla niin erilaista. Ensimmäisten viikkojen aikana en huomannut ihmisissä eroa mutta muutaman kuukauden jälkeen huomaa miten mikään ei ole ennallaan. En voi syyttää vain muita sillä tiedän että olen myös itse muuttunut enkä ehkä osaa suhtautua joihinkin asioihin yhtä väliinpitämättömästi kuin ennen. Oon huomannut kuinka ihmiset jotka olivat ennen todella läheisiä tuntuvat ihan vierailta nykyään, mutta toisaalta ihmisistä joiden kanssa en ikinä viettäny niin paljon aikaa on tullut mulle älyttömän tärkeitä. Tälläsiä aisoita kuulee aina vanhoilta vaihtareilta ja miettii et just joo ei se elämä voi noin vaan muuttua niin mäkin tein. Vielä Suomeen palatessa aattelin tän homman olevan piece of cake mut joka päivä tuntuu et asiat todellistuu enemmän ja kaikki hankaloituu. Mut joo eiköhän täs ollu tarpeeks filosointii tälle kerralle
Kyllä mun elämässä vaihto jututkin vielä pyörii. Pari viikkoo sitten tuli nähtyä vanhoja vaihtari tuttuja ja uusiinkin tuli tutustuttua kun sts:llä oli returnejen meetingi. Ens lauantaina pitäis taas suunnata pääkaupunki seudulle reppien koulutukseen ja saa nähä jos tulevaisuudessa vaikka tää tyttö pääsis haastattelemaan tulevia vaihareita ja kiertelemään kouluja. Joten jos ootte mukana vaihto asioiden takia niin ne tulevat edelleen jollain tavalla näkymään elmässäni ja myös täällä blogingin puolella.
Mä toivon et teil kaikil vaihtareil on mahtava vuosi edessä nauttikaa siitä ja ottakaa kaikki irti.
Tuun yrittää ite päivittelemäänn elämäni epämääräisitä asioista tänne blogin puolelle aina kun ehdin. Muuten sitten yritänkin selviytyä koulusta, harrastuksista, ihmissuhteista, kaikesta muusta kalenterini täytösta ja lisäksi yritän asua kahdessa maassa samaan aikaan.....eikä oo niin helppoo miltä kuulostaa.
Take care :)

16. kesäkuuta 2012
Im not ready to leave
SO tomorrow really is my last day in US....
I have mixwd feelings however I know one thing Im not ready to leave. Dont get me wrong of course its great to see my family and friénds but its still hard. When I left Finland I knew Im gonna be back in 10 months, now Im saying goodbye and it might be that I will never see this people again.
This week has been one of the best weeks ever. I have spend time with friends, met my host sisters (alinas) parents and laugh and cry.
Nexttime Im gonna write to you Im gonna me in Finland. Unbeliveble.
I still have bunch of things to do and not enough time. And i really need some sleep so good night.
10. toukokuuta 2012
What!?!
Tosiaan nyt painaa semmonen stressi päälle että.....
Eli siis ensimmäisenä pitäis tehä ensi vuoden kurssi valinnat kuudelta aamulla huomenna. Anteeksi nyt vain mut miten joku luulee että mä täällä maailman toisella puolella teen valinnat. Hvä ku ees muistan mikkä kurssi pitäis ottaa. Nyt kuitenkin muutaman tunnin uurastuksen ja skypetysten jälkeen näyttää lukujärjestys jo aika hyvältä....tosi mun kuudes jakso on aivan tyhjä. Mulla taitaa siis alkaa loma huhtikuussa tai sit vaan yritän saada jotain kursseja ripoteltua sinne.
Stressi jatkuu....
Nyt pitäis sit olla täällä loppu kokeet mutta eihän sekäänn tietenkään niin yksinkertaista voi olla. Mähän oon siis seniori juniori tunneilla eli mulla on kokeet eri aikaan kuin muilla ja kaikki tietty samaan aikaan ja tällä hetkellä mulla on kaikista aineista kahdet kokeet joista toiset on perjantaina ja toiset maanantaina eli teen sit kaks päivää vain kokeita:/
Stressi jatkuu.....
MIHIN AIKA ON HUKKUNUT! eli tällä hetkellä on aikas varmaan että suuntaan takaisin Suomeen 14.6. ANTEEKSI SIIS MITÄ?!?!? tämähän on siis kuukauden eli muutaman hassun viikon päästä APUA! mä olen pulassa.
Kouluakin on enään jäljellä alle viikko. Ensimmäistä kertaa elämässä harmittaa että koulu loppuu ja kesäloma alkaa.....
Mulla on siis lievä paniikki päällä....
eiköhän tästä nyt kuitenkin selvitä yöttömillä öillä, suklaalla ja minnesota kentucky välisillä hätäpuheluilla ;)
'

8. toukokuuta 2012
HaIrSpRaY!
Verta, hikeä ja kyyneleitä....
ei nyt sentään
enemmänkin
naurua, kavereita, pitkiä tunteja, laulua ja tanssia
Kaikkea on kyllä noihin pitkiin iltoihin kyllä mahtunut, viime viikot ollaan siis lähinnä asuttu koululla....mutta kyllä työ palkittiin kun torstaina, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina oli salit täynnä porukkaa kattomassa.
Nyt sit jalat aivan kipeenä tanssimisesta, kurkku käheänä laulamisesta ja hiukset sotkuna hiuslakan ja järkyttävän tupeeramisen takia.
Tosiaan Hairspray esitettiin joka lopulta ilmeisesti ihan hyvin saatiin kasaan ja aika lailla hyvää palautetta saatiin. Tänään löysin sitten itteni ohjaajamme toimistosta muiden draamalaisten kaa kun kukaan ei tienny mitä tehdä kun ei olla yöhön asti harkkoja.
Ite siis musikaalissa tanssin essemblessä sekä team seaweedissa.
Olin myös pink coat ja hooker (ja tuon roolin tosiaan sain sitten aksenttini takia.)

Tosiaan ensiksi tanssin jälki istunnossa josta sain sitten ylennyksen vankilaan :D
Kuvat kertoo taas enemmän että tässä pieni kurkistus kulisseihin (kuvia löytyy toki paljon lisää:P)
Detention |
Good morning Baltimore |
Corny collins |
I can hear the bells |
Detention |
WElcome to the 60¨s |
Madison |
Welcome to the 60s |
Big doll house |
jail scene |
Big doll house |
Big, blond and beautiful |
You cant stop the beat |
Kori & me |
Group picture |
Baltimore girls! |
Emily |
draama & musikaali ohjaaja |
matthew |
John |
Jay |
vankilan valvojat |
kori |
Abby |
Travis |
Pink ladies |
funny face |
mariah |
Tori |
Hairspray cake....nam nam |
Its all gone |
Christina |
Go girls :P |
Tosiaan tältä näytti kampauksen alku lauantaina kotóa lähtiessä (tähän sit viä lisättiin paremmat kiharrat, pullollinen hiuslakkaa ja tupeeraus kattoon asti) |
ja tältä näytti hiukset takaisin kotiin tullessa....pienen selvittämisen jälkeen |
Hyvää esitystäkin parempi on kuitenkin se kun veljet sanovat olevansa ylpeitä :P |
huomatkaa veljen Suomi paita jota se on varmaan käyttänyt viikon pesemättä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)